Persikkapussi, joka lopetti 50 vuotta kestäneen tavan

Tässä on jotain, mitä et kuule hallituksen esitteestä:

Lopetin tupakoinnin ruotsalaisen tytön takia, jonka tapasin konferenssissa. Ei terveyskampanjan. Ei sakon takia.

Se oli sellainen yö, jossa kylmyys tuntuu takissa ja sytytin tuskin toimii ensimmäisellä kerralla.

Tein sitä, mitä aina tein: seisoin muutaman askeleen päässä ovesta savuke kädessä ja teeskentelin, että se auttoi minua ajattelemaan.

Ja sitten hän ilmestyi. Sellainen nainen, joka näyttää siltä kuin ei polttaisi, koska hänen ei olisi pakko.

Hän katsoi minun vetävän henkeä, pudisti hieman päätään ja kaivoi taskuunsa. Hän veti takistaan pienen pyöreän peltirasian ja ojensi sen minulle aivan kuin olisi kertonut minulle salaisuuden.

"Sitä kutsutaan nikotiinipussiksi" hän sanoi.

"Näin me lopetamme tupakoinnin Ruotsissa."

Nauroin. Sitten kokeilin sitä. Ja siinä kaikki.

Ei ollut dramaattista lupausta. Ei viimeisen askin rituaalia. Ei sovellusta, ei vastuullisuusvalmentajaa, ei rastitettavaa ruutua. Minä vain… lopetin tupakoinnin.

Tuntui kuin joku olisi hiljaa avannut oven, jonka olemassaolosta en tiennyt. Ei hajua. Ei tulta. Ei tuntemattomien sivuvilkaisuja. Vain pieni pussi, joka teki juuri sitä, mihin tupakointi ei koskaan pystyisi.

Muutamassa päivässä sytytin oli poissa. Muutamassa viikossa en kaivannut sitä. Kuukaudessa olin valmis.

Mutta tarina ei pääty siihen.

Muutamaa viikkoa myöhemmin olin kylässä isoäitini luona – naisen, joka oli tupakoinut joka päivä jo ennen Berliinin muurin murtumista.

Hän katsoi minua ja sanoi: "Tuoksut erilaiselta."

Kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Avasin saman pienen tölkin – tällä kertaa persikanmakuisen – ja sanoin:"Kokeile yhtä."

Hän nosti kulmakarvaansa aivan kuin olisin antanut hänelle kiellettyä tavaraa. Mutta hän yritti.

Se oli kaksi vuotta sitten. Hän ei ole koskenut savukkeeseen sen jälkeen.

Joten kun kuulen, että hallitukset ympäri Eurooppaa yrittävät kieltää näitä tuotteita – rajoittaa makuja, rajoittaa nikotiinin käyttöä, lopettaa kaiken – en näe pelkkää politiikkaa. Näen isoäitini. 

Näen naisen, joka poltti viisi vuosikymmentä, kolme talouskriisiä ja ainakin yhden sodan, ja joka lopulta lopetti, koska joku antoi hänen maistaa persikanmakuista pussia.

Voit kutsua sitä anekdootiksi. Minä kutsun sitä tosielämäksi. Koska totuus on tämä: ihmiset eivät lopeta tupakointia, jos heitä syytät.

Ihmiset lopettavat, kun annat heille jotain toimivaa. Ja juuri sitä nämä pussit ovat:

Siisti. Huomaamaton. Käytännöllinen. Tehokas. 

Ja kaikki alkoi ruotsalaisesta tytöstä, kylmästä yöstä ja toimivasta pussukasta.

Joten nyt, kun kuulen, että hallitukset haluavat kieltää tämän – otan sen henkilökohtaisesti.

Suomi sanoo vain minttua ja mentolia. Espanja haluaa neutraloida nikotiinin niin alas, että se on lumelääkettä. Ranska kielsi ne kokonaan. Ja kaikki tämä "kansanterveyden" nimissä.

Jos se on uhka järjestelmälle, niin ehkä järjestelmässä on ongelma.

Olen entinen tupakoitsija. Pojanpoika. Mies, joka lopetti – ja joka näki myös rakkaansa lopettavan.

Jos olet tosissasi tupakoinnin lopettamisesta, tässä on villi idea:

Lopeta sellaisten asioiden kieltäminen, jotka auttavat ihmisiä lopettamaan.

Ja ehkä – ihan ehkä – alkaa kuunnella ihmisiä, jotka ovat todella tehneet sen.